Ulkoilma-. liikuntasali- ja monitoimihalliesiintymiset ovat yleensä suuria koko perheen massatapahtumia, johon toivotaan joustavaa esiintyjää, joka ottaa huomioon aikuiset sekä lapset. Hyvällä työmotivaatiolla varustettu taikuri Aaro Sorva pitää huolen ohjelmakokonaisuuksista, joihin kuuluu yksi tai useampi taikuriesitys ja esitysten väliset ilmapallojen taittelut.
Tämä kokonaisuus on helpoin tapa varmistua siitä, että kävijät muistavat tapahtuman pitkään ja tulevat seuraavalla kerralla uudestaan.
Palveluun kuuluu kaikille yhteisiä, huumoripitoisia stand-up taikaesityksiä, joissa yleisö pääsee mukaan itse show’hun. Esitysten välissä Sorva taittelee pitkulaisista ilmapalloista kissoja, koiria, miekkoja, sydämiä, pyssyjä, pupuja, moottoripyöriä, hiiriä, joutsenia, papukaijoja, hattuja yms.
Sorvalta löytyy myös äänentoisto ja lisäksi taustaverho sekä kohdevalot esiintymistilaa rajaamaan - siksi onkin monesti todettu, että tapahtumatekniikka on puoli keikkaa. Laajan repertuaarin ansiosta on mahdollista tehdä jokaisesta esityksestä erilainen, jolloin vieraat näkevät esityksissä uusia ohjelmanumeroita ja näin ollen viihtyvät tapahtumassa pidempään. Sorvan esiintymiset ovat todettu hyviksi ja kustannustehokkaiksi vaihtoehdoiksi koko perheen ulkoilmatapahtumiin, seikkailupuistoihin, Mannerheimin lastensuojenluliiton sekä Lions Clubin tilaisuuksiin. Tämä palvelu sopii erinomaisesti myös kauppakeskuksiin ja kauppakeskuksen tapahtumiin.


Aaro Sorva on luotettava ja täsmällinen taikuri, joka taikoo hymyn huulille niin aikuisille kuin pienemmillekin katsojille. Aaro on monipuolinen viihdyttäjä jolta ei joustavuutta ja luovuutta puutu. Kamppi kiittää.
Maija Leivo
Markkinointisuunnittelija
Kampin kauppakeskus


Kauppakeskus
Plaza on toimintansa aikana
käyttänyt vuosittain Taikuri Aaro Sorvan palveluksia. Esitykset
ovat aina olleet mielenkiintoisia ja yleisöä kiinnostavia. Erityisesti
lapset tykkäävät Aaron tempuista ja ovat onnellisia saadessaan
taikurilta oman ilmapallohahmon kotiin. Taikuri Aaro Sorvaa on helppo ja mukava
suositella monenlaisiin taikaviihdettä tarvitseviin tapahtumiin.
Markku Väkeväinen
Kauppakeskus Plaza


Aaro Sorva on monipuolinen viihdetaiteilija, jolla on tarjottavana ohjelmaa kaikenikäisille. Hän on luonteeltaan reipas ja tarttuu mielellään uusiin haasteisiin. Häneen voi luottaa ja hän on olemukseltaan siisti ja huoliteltu. Hän tulee hyvin toimeen sekä henkilökunnan että asiakkaidemme kanssa. Toivomme, että voimme jatkaa yhteistyötämme myös tulevina vuosina.
Kenneth Magnusson
Intendentti
m/s Nordlandia Eckerö Line Ab Oy


Aaro
Sorvan esitystä seuraavat silmä kovana niin lapset kuin aikuisetkin.
Temppujen ohella Sorvan huulenheitto vie mukanaan ja saa nauruhermot todella
kutisemaan.
Hanna Hautamäki
Tiedottaja
Veikkaus Oy